Kevään yllättävän etätyöputken ja sivutoimisena kotiopena toimimisen jälkeen paluu työpaikoille kesälomien jälkeen oli toivottua vaihtelua. Vaikka töitä edelleen tehdään normaalia enemmän kotoa käsin, vähintäänkin iltaisin ihmiset haluavat jo muihin ympyröihin.
Pyörät ovat tänä kesänä menneet kuin kuumille kiville. Erityisesti sähköpyörät ovat nostaneet suosiotaan turvallisena ja tehokkaana liikkumisen muotona nykyisessä tilanteessa.
Samalla kun ihmiset lisäävät liikehdintäänsä HSL painii romahtaneiden lipputulojen aiheuttamassa ahdingossa. Matkustajakadon jälkeen säästöjä on pakko hakea lipunhinnoista ja palvelutasosta.
Vuorovälien kasvattaminen johtaa ruhkaisempiin juniin, busseihin ja raitiovaunuihin. Välttämätöntä yrityksen talouden kannalta, mutta ei ideaalista asiakkaan näkökulmasta.
Oman auton käyttö työmatkaliikenteessä lisää liikenteen ruuhkautumista, aiheuttaa parkkiongelman ja on ympäristötietoiselle ikävä vaihtoehto. Pyöräilijä puolestaan taittaa matkansa ulkoilmassa, omaan tahtiin ja etäällä muista.
Myös pyörä- ja sähköpyöräkaupassa nähtäneen toinen aalto. Omassa kaupassamme tämä näkyy niin, että osa malleista myydään loppuun ennen kuin ne edes saavuttavat varastoamme. Kannustamme pyörän hankintaa harkitsevan huomioimaan poikkeuksellisen tilanteen ja varautumaan paikoin toimitusaikojen pitkittymiseen. Samalla teemme itse parhaamme vastataksemme kysyntään, jotta tavaraa riittää kaikille halukkaille.
Omia ajatuksia työmatkaliikkumisesta tai pyöräilystä yleensä? Jätä kommentti alle.